Kyse oli tietenkin hallituksen päätöksestä nostaa eläkeikää. Päätös on h-ä-m-m-e-n-t-ä-v-ä. Eikä vähiten siksi, että se on taivaan lahja oppositiolle.
Itselläni on eläkeikään vielä sen verran matkaa, että voin seurata asiaa vain herkullisena näytelmänä. Olen muutenkin eläkeasioiden suhteen varsin huoleton veikko. Eläkesäästäminen ei paljon kiinnosta (no, ei kyllä paljon mikään muukaan säästäminen). Ja tämähän vain osoittaa, ettei mihinkään voi luottaa, systeemi saatetaan muuttaa vaikka neuvottelematta ja moneen kertaan.
Illan A-Talkissa pääministeri sanaili Jutta Urpilaiselle, että eikö myös eläkkeiden maksajia pitäisi tässä kuunnella.
(Ja minä kun luulin, että me kaikki maksamme ne.)
Jan Erola puolestaan pohti Ylen aamutelevision Jälkiviisaissa, että Urpilainen voisikin ikänsä puolesta juuri edustaa näitä maksajia.
Ehkä ikänsä puolesta. Urpilaisen retoriikka ja puhetyyli vain on vanhanaikaisen pompöösiä ja niin kamalan opetellun tuntuista. Voi Jutta, Jutta! Ketä sinä yrität vakuuttaa?
Vanha kehäkettu Esko-Juhani Tennilä puolestaan pääsi kyselytunnilla pitkästä aikaa elementtiinsä tivaamaan pääministeriltä, miksi pankinjohtajille on juuri sovittu 60 vuoden eläkeikä, mutta "tavallisen duunarin" pitää sinnitellä 65:een.
No, vaikka tämä kaikki on tervetullutta vaihtelua politiikan seuraajille, mitään kovin hyväähän tästä ei seuraa, pyörsi hallitus päätöksensä tai ei. Homma on jo sössitty ja epäluottamus kylvetty, ja nyljetty oppositio yrittää ymmärrettävästi ensisijaisesti itse hyötyä asiasta.
Sen sijaan että puhallettaisiin siihen kuuluisaan yhteen hiileen, ollaan yhdessä ihan hiilenä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti