Otava on tuttu niillekin, jotka eivät tähtiä muuten tunne. Mutta minä en ainakaan aiemmin tiennyt esimerkiksi Otavan yksittäisten tähtien nimiä; selvitin sen juuri, kun halusin tietää, mikä kauhanmuotoisen tähtikuvion keskimmäistä tähteä oikein vaivaa.
Otavan keskimmäinen tähti, siis kauhan kummastakin päästä laskettuna neljäs tähti, on tähtikuvion himmein. Kirkkaina pakkasöinä se tuikkii kohtalaisesti, mutta sameana syysiltana sitä ei tahdo nähdä lainkaan, ainakaan jos katsoo suoraan kohti. Tämä liittyy jotenkin siihen, että silmän keskellä on vain väriä aistivia tappisoluja, joilla ei pimeässä näe juuri mitään, ja silmän reunoilla valoa aistivia sauvasoluja (ei, en minä latele tätä ulkomuistista lukiobiologian pohjalta, vaan luin sen juuri Tiede-lehden keskustelusivulta).
Neljäs tähti on nimeltään Megrez. Muut ovat kauhan kahvasta lukien Alkaid, Mizar, Alioth, sitten Megrezin jälkeen Phecda, Merak ja Dubhe. Jostakin syystä Otavan tähdet tunnetaan arabialaisperäisillä nimillä.
Niin kauan kuin olen Otavaa tuijotellut, olen mielikuvitellut, että muut tähdet yrittävät tsempata Megrezia loistamaan kirkkaammin: Loista, loista! Vielä vähän enemmän! Kyllä sinä jaksat ja osaat!
Vaikka huonona päivänä nekin varmasti turhautuvat siihen, että yksi ei yritä kunnolla ja katkaisee koko tähtikuvion. Silloin ne turvautuvat sarkasmiin: Et hei viittis häikäistä...
Tavallaan Megrez on kuin oikein ujo ihminen: jos häntä katsoo suoraan kohti, hän säikähtää ja menee kuoreensa. Silloin ihmistä ei tavallaan näe, ei sellaisena kuin hän on. Mutta jos on katsovinaan muualle, ohi, ja antaa ujolle vähän tilaa, hän saattaa rentoutua ja pystyä olemaan oma itsensä.
Jee, vihdoin päivitys!
VastaaPoista